Ohjaus: Jim Hosking
Käsikirjoitus: David Wike, Jim Hosking
Pääosissa: Aubrey Plaza, Jemaine Clement, Emile Hirch, Craig Robinson, Matt Berry, Maria Bamford, Sky Elobar
Kesto: 110 min.
Britannia/USA 2017
OUDOISTA OUDOIN BEVERLY LUFF LINN
David Lynchin ja John Watersin, miksei myös Wes Andersonin ja Coenin veljesten elokuvien ystävät voivat testata nyt huumorintajuaan ja outouden sietokykyään. Jim Hoskingin (The Greasy Strangler, 2010) Ihmeellinen Beverly Luff Linn (An Evening with Beverly Luff Linn, 2017) ei vaikuta silti varsinaisesti komedialta. Se ei naurata, ainakaan vitsien muodossa eikä myöskään edellytä aivonystyröiden käyttöä. Traileriin tutustuessa elokuva tuntuu sketsihahmojen kavalkadilta, jossa 90-luvun Apuva-mies ystävineen seikkailee romanttisessa jännärissä. Eikä sittenkään. Jos outous ja friikkiys saa tuntemaan sympatian ja samaistumisen tunteita, 80-luvun kauheimmat muotihirvitykset olon kotoisaksi ja kultti-elokuvien omituiset, tunnelmaan sopimattomat äänimatot saavat hykertelemään, tämä elokuva saattaa olla sinusta vuoden viihdyttävin katsomiskokemus.
Kireähermoinen kahvilayrittäjä Shane (Emile Hirsch) joutuu antamaan vaimolleen Lululle (Aubrey Plaza) potkut. Lulu on muutenkin saanut tarpeekseen tylsästä miehestään ja karkaa yhdessä kotikutoisen palkkamurhaajan Colinin (Jemaine Clement) kanssa jäljittämään maagista showmiestä Beverly Luff Linniä (Craig Robinson), joka aikoinaan oli Lulun suuri nuoruudenrakkaus. Mukana pariskunnalla on Shanen Lulun veljeltä ryöstämä kassalipas, jonka avulla he elelevät leveästi. Vasta pakomatkalla toisiinsa tutustuva 80-luvun kamppeisiin pukeutuvat Lulu ja Colin eivät ole täysin match made in heaven, mutta sehän ei menoa haittaa. Etenkään kun heillä on yhteinen vihollinen; Lulua etsivä ja häntä takaisin kaipaava hurjistunut Shane ystävineen. Voittaako julkkikseksi tulleen nuoruudenrakkauden jälkihehku kuitenkin Colinin charmin? Vai onko vanhassa aviomiehessä sittenkin vara parempi?
Night Visions –festivaalin myötä Suomeen saatu, melko tuntemattoman Jim Hoskingin Ihmeellinen Beverly Luff Linn jättää melkein sanattomaksi. Kulttielokuvaksi virvokkeiden oheen täydellisesti kyllä soveltuva elokuva ei niinkään ällistytä, vaan hämmentää hiljaisesti. Kohtaukset etenevät ja päättyvät oudolla, viistolla logiikalla, eikä mikään tavallinen toimintakaan vaikuta normaalilta. Juustorenkaiden syöminen, tanssiminen, kahvin juominen ja kylvyssä käynti vaikuttavat näiden friikkien hahmojen tekemänä jos ei perverssiltä, niin jotenkin kuitenkin hytisyttäviltä. Kaiken täydentää kulloiseenkin tunnelmaan täysin sopimaton ja lopulta sittenkin sopiva Andrew Hungin musiikki. Lulu on friikki-sirkuksen ainoa samaistuttava lähes-tavis ja siten vaikuttaa suorastaan ylimaalliselta supersankarilta kummallisten mieshahmojen keskellä. Seinähulluun tunnelmaan jää ihmeellisellä tavalla koukkuun. Elokuvateatterista poistuessa on hetken toisessa todellisuudessa, jossa koska tahansa pelkää nurkan takaa ponnahtavan oudolla äänellä puhuvan, omituiseen kampaukseen sonnustautuneen, ihmeellisiä muuveja tekevän mieshahmon. Melkeinpä sitä jopa toivoo. Huolestuttavaa? Kyllä, ehdottomasti!
Mari Lindqvist