Käsikirjoitus ja ohjaus: Reetta Aalto, Anna Paavilainen, Alli Haapasalo, Miia Tervo, Kirsikka Saari, Elli Toivoniemi, Jenni Toivoniemi
Pääosissa: Pinja Sanaksenaho, Julia Lappalainen, Krista Kosonen, Eero Ritala, Suvi Blick, Joonas Snellman, Seidi Haarla, Pirjo Lonka, Lotta Kaihua
Tuotanto Elli Toivoniemi / Tuffi Films
Suomi, 2019
VAIN TOTTUMISKYSYMYSKÖ?
Kuudesta tarinasta koostuva, seitsemän ohjaajan yhteisteos, episodielokuva Tottumiskysymys (2019) ei ole pelkkä #metoo-aikaan osuva täsmäisku, vaan jotain paljon enemmän. Elokuva on koostettu Yksittäistapaus-lyhytelokuvasarjasta, joka oli viidentoista elokuvantekijän, taiteilijan ja tutkijan tekemä projekti ja käsitteli naisiin kohdistuvaa vallankäyttöä eri tilanteissa näyttämällä hetkiä, jotka yleensä jäävät piiloon ja sivuutetaan nopeasti. Tottumiskysymyksessä kokonaisuutta ohjaavat Kirsikka Saari ja Elli Toivoniemi, mutta kuuden alkuperäisen lyhytelokuvan tekijät, edellisten lisäksi siis Anna Paavilainen, Alli Haapasalo, Reetta Aalto, Jenni Toivoniemi ja Miia Tervo ovat olleet yhteistyössä mukana koko tuotantoprosessin ajan. Episodit lomittuvat toisiinsa, omaan lopussa selkiytyvän logiikkansa mukaan.
Milja (Pinja Sanaksenaho) istuu bussissa matkalla kouluun, kun hänen seuraansa lyöttäytyy kaksi nuorta miestä. Koska pojat eivät saa Miljasta haluamaansa bile-seuraa, seuraa ahdistavaa haukkumista, lähentelyä ja solvaamista. Muut matkustajat kääntävät katseensa pois ja jättävät pelokkaan Miljan oman onnensa nojaan. Ikään kuin tyttö olisi olemassaolollaan antanut oikeutuksen ahdistetuksi joutumiselleen.
Urallaan alussa oleva näyttelijä Emppu (Julia Lappalainen) treenaa siihenastisen elämänsä suurinta roolia teatterissa. Näytelmässä roolihahmo on tarkoitus sekä raiskata että lopussa tappaa. Raiskausta harjoitellaan kerta toisensa jälkeen. Emppu haluaisi kiihkeästi tulla hyväksytyksi teatteriporukkaan mukaan. Häntä kuitenkin hiertää se, että raiskaus on näytelmässä hänen mielestään päälleliimattu ja turha. Emppu koettaa tuoda näkemystään esille, mutta häntä ei kuunnella. Raiskauksen harjoittelu uudestaan ja uudestaan tuntuu olevan miesohjaajalle ja vastanäyttelijälle kovin tärkeää. Vanhemmat naiskollegat keskittyvät lukemaan konemaisesti plariaan. Asiahan ei heille kuulu.
Emmi (Suvi Blick) järjestää kotibileet, joiden päätyttyä hän päättää mennä nukkumaan, koska seuraavana aamuna on työhön meno. Yöksi onnistuu hänen luokseen jäämään kuitenkin humalainen Jani (Joonas Snellman), jonka Emmi komentaa lattialle nukkumaan. Jani onnistuu hivuttautumaan kuitenkin yön aikana yhä lähemmäksi puhelahjojensa ansiosta. Emmin ”ei” ei hänelle tunnu menevän jakeluun, vaikka Emmi anelisi ja itkisi.
Hilla (Krista Kosonen) on miehensä Kristianin (Eero Ritala) kanssa etelänlomalla, kun pariskunta joutuu ikävään tilanteeseen. Paikallinen vieras mies kouraisee Hillaa takapuolesta ravintolassa ja jatkaa syömistä perheensä kanssa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kristian ei oikein tiedä miten reagoida tapahtuneeseen ja Hillaa asia raivostuttaa.
Kokematon, mutta idealistinen syyttäjä Aleksi (Johannes Holopainen) työnnetään lennosta yllättäen raiskausoikeudenkäyntiin, jota asianomistaja Niina (Lotta Kaihua) on odottanut vuosia. Istunto osoittautuu rutiininomaiseksi läpihuutojutuksi kaikille muille paitsi Aleksille sekä Niinalle ja hänen perheelleen. Törkeä raiskaus väännetään tavalliseksi raiskaukseksi leipääntyneiden virkamiesten käsittelyssä.
Miia (Pirjo Lonka) on järjestänyt firman juhlat, joiden tunnelma on yhtäkkiä pilalla, kun Katja (Seidi Haarla) kertoo muutamalle naiskollegalleen, että edellisissä bileissä esimies lähenteli häntä. Miia ja naiskollegat ovat tuohtuneita ja toteavat, että kyllä metoot ovat menneet liian pitkälle, kun tällaisilla asioilla pilataan juhlafiilistä. He alkavat muistella, että ei heitä vain ole koskaan lähennelty, paitsi mitä nyt sellaisilla tavallisilla tavoilla ja silloin kun he olivat nuorempia. Kyllähän naisen nyt pitäisi osata olla loukkaantumatta ja ymmärtää miestä. Jos vaikkapa viina ei kaikille sovi. Ja taisi Katja itsekin olla humalassa. Katja, bileiden pilaaja saa jäädä yksin. Muiden hauskanpito jatkukoon.
Draamakomediana markkinoitu Tottumiskysymys (2019) tukahduttaa naurun kurkkuun, ainoastaan valitettavan arvattavat tilanteet saavat kuivasti naurahtamaan. Ennemminkin tilanteiden absurdius ja tuttuus saavat miettimään ja punnitsemaan omia, samankaltaisia elettyjä tilanteita uudelleen. Miksi tilanteissa oli niin paljon helpompaa olla puuttumatta ja puolustamatta muita tai itseä? Kuka näissä tarinoiden episodeissa ja oikeassa elämässä olikaan se todellinen tunnelman pilaaja, arjessa, juhlassa, lomalla tai työpaikalla? Mihin pitäisi tottua ja miksi? Ettei tunnelma menisi pilalle? Kenen tunnelma? Ja miksi ei saisi mennä, jos aihetta kerran on? Ovatko vallankäyttö arjessa edelleen sukupuolittunutta ja onko asiaan aiheellista saada muutosta?
Mari Lindqvist