Ohjaus: Ilker Çatak
Käsikirjoitus Ilker Çatak, Johannes Duncker.
Pääosissa Leonie Benesch, Eva Löbau, Leonard Stettnisch, Anne-Kathrin Gummich, Michael Klammer, Rafael Stachowiak.
Saksa, 2023.
Kesto: 100 min.
MIKÄ ON OIKEIN?
İlker Çatakin ohjaama Opettajainhuone (Das Lehrerzimmer, 2023) meni Kansainvälisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi ohi Aki Kaurismäen Kuolleiden lehtien. Ainakaan huonolle ei Kaurismäki ”hävinnyt”. Saksalainen Opettajainhuone on viehättävän vanhainaikaisella tavalla moraaliasioita pohdiskelevaa ja toisaalta viiltävästi tästä ajasta kertovaa nykyelokuvaa. Tarina sijoittuu kokonaan koulun tiloihin olematta silti lainkaan teatterinomainen tai kamarielokuvamainen. Elokuvan äänimaailma on myös tehokas ja vaikuttava. Pienesti saadaan aikaan suuria vaikutuksia, kuten elokuvan tarinassakin.
Hyvin tutunomaisessa, karussa koulurakennuksessa, yläasteella kuohuu. On tapahtunut sarja varkauksia, takkien taskuista ja repuista on kadonnut rahaa. Puolalaissyntyisen Carla-opettajan (Leonie Benesch) luokassa huomio kiinnittyy maahanmuuttajataustaiseen Aliin, jonka lompakossa on normaalia enemmän rahaa. Carla on heti puolustamassa poikaa, mutta muut opettajat osoittavat ennakkoluulonsa. Alin vanhemmat tulevat kertomaan koululle, mistä rahat ovat peräisin ja Ali pääsee syytöksistä. Varkaudet kuitenkin jatkuvat ja Carla haluaa selvittää asian ja asentaa ansan. Selviääkin, että rahat varastaa toimistotyöntekijä Friederike (Eva Löbau), joka on yksinhuoltaja ja jonka poika opiskelee luokassa, jossa Carla toimii luokanvalvojana. Carla haluaa toimia mahdollisimman oikein, että kukaan ei kärsisi tilanteesta. Hän ajattelee etenkin oppilaiden etua, että vääriä ihmisiä ei syytettäisi. Hätäisenä Carla kuitenkin päätyy ylilyöntiin ja aiheuttaa ongelmia useammalle ihmiselle. Kohta häntä pitävät syntipukkina niin muut opettajat kuin oppilaatkin. Eniten tilanteesta kärsii Friederiken lahjakas poika, joka saa muiden oppilaiden pilkan osakseen. Kannattaako ihmisen aina pyrkiä toimimaan oikein vai sotkeeko joskus niin asioita entisestään? Vai onko avoimuus ja rehellisyys sittenkin ainoa tie selvittää asiat?
Leonie Benesch on luotu valkokankaalle; Carla on upean vähäeleisesti näytelty. Kun Carla joutuu opettajanhuoneessa paineen alle, hänen minimalistisista eleistään ja ilmeistään voi lukea suuria tunteita, vaikka päälle päin nainen näyttää hämmästyttävän tyyneltä. Myös Eva Löbaun Friederike on rakennettu älykkäästi. Naisen motiiveja ei esitellä, niitä saa vain arvailla eikä hänen syyllisyytensäkään ole niin ilmiselvää. Jokaisella ihmisellä on syynsä toimia kuten päätyy toimimaan. Tuomarina on helppo esiintyä, jos ei perehdy syihin ja seurauksiin. Myös varhaisteini-iässä olevat lapsinäyttelijät ovat uskomattoman aitoja ärsyttävyydessään, oikeudentunnossaan ja toisaalta ilkeydessään ja lapsenomaisuudessaan. Carla on taitava heidän kanssaan, mutta aina sekään ei riitä. Joskus ympäristö vain haluaa syntipukin pahaan oloon.
Paitsi nykypäivän haastavasta ja hengästyttävästä koulumaailmasta Opettajainhuoneen voi nähdä kertovan yhteiskunnasta pienoiskoossa. Koululehti, jossa pyritään hakemaan mahdollisimman vetävää otsikkoa, muistuttaa kovasti populistisia, muka kriittisiä, mutta kuitenkin puolueellisia medioita, joiden myötävaikutuksella voidaan halutessa tuhota ihmisen elämä ja ura. Koulu, joka ”haluaa selvittää sotkunsa itse” ilman poliisia, on myös kovin tutunkuuloinen. Joskus on myös vain sattumaa, kuka joutuu ajojahdin kohteeksi, syystä viis. Silloin ei auta muuta kuin avata suu ja päästää höyryt ulos. Vaikka koko luokan voimin huutaa yhteen ääneen. Kukin mistäkin syystä, syitä kyllä riittää.
Mari Lindqvist