Ohjaus: William Oldroyd
Käsikirjoitus: Alice Birch, perustuu Nikolai Leskovin romaaniin Lady Macbeth of Mtsesnsk
Pääosissa: Florence Pugh, Cosmo Jarvis, Paul Hilton, Naomi Ackie, Christopher Fairbank
Kesto: 89 min.
Iso-Britannia, 2016
LADY MACBETH- HÄKKILINNUN KOSTO
Teatterissa mainetta niittänyt William Oldroyd on taitavan käsikirjoittajan, Alice Birchin kanssa muovannut Nikolai Leskovin romaaniin Lady Macbeth of Mtsesnsk perustuvan minimalistisen ja tarkkaan harkitun elokuvahelmen. Shakespearen innoittama Lady Macbeth (2016) on väkevä tarina viktoriaanisen ajan naisiin kohdistuvasta julmuudesta ja kostosta, joka riistäytyy käsistä. Suurelle yleisölle vielä tuntematon Florence Pugh nousee pääosassa elokuvan keskiöön ja tekee unohtumattoman roolityön. Uusi elokuvakasvo lumoaa; pienieleinen ja harkittu näyttelijätyö vetää katsojan puolelleen, niin ristiriitaisia tunteita kuin henkilön toiminta herättääkin.
Eletään Englannin maaseudulla vuonna 1865. Katherine (Florence Pugh) päätyy nukkevaimoksi maakauppojen seurauksena. Puolta vanhemman aviomiehen (Paul Hilton) kolkko kartano sijaitsee keskellä karua nummea. Ulkoilmaelämästä nauttiva Katherine pakotetaan pysymään sisätiloissa ja aviomies ja appi nöyryyttävät ja käskyttävät häntä kaikin tavoin. Perillistä odotetaan, mutta aviomies ei koske vastenmielisenä pitämäänsä nuoreen vaimoon. Katherine nuokkuu talossa kuin elottomana koriste-esineenä, rukouskirja käsissä. Palvelijat ovat hänen vanginvartijoitaan, pukiessaan, käskyttäessään, kammatessaan ja kylvettäessään kovakouraisesti. Aviomiehen ollessa työmatkalla taivas kuitenkin yllättäen aukenee; Katherine rientää ulos nummelle, vapauteen ja rakastuu nopeasti tallirenki Sebastianiin (Cosmo Jarvis). Enää ei paluu menneeseen ole mahdollista. Katherinesta tulee kuin luonnonvoima, joka nujertaa kaikki vastukset, vaikka se vaatisi ruumiita. Kartanon rouva ottaa valtansa, vaikka väkisin.
Staattiset, asetelmalliset kuvat, rauhallinen leikkaus ja niukka äänimaailma ilman musiikkia tekevät elokuvan tunnelmasta ainutlaatuisen ja Katherinen vankilasta katsojallekin piinallisen. Pölyhiukkasten leijailu on välillä ainoa kuvassa havaittava liike. Kun vapaus sitten koittaa, katsoja iloitsee Katherinen kanssa, hyväksyy jopa väkivallan ja vapautta kahlitsevien kuoleman, ainakin aluksi, niin julmalta kuin se toisaalta tuntuukin. Katherinen pienien eleiden ja pelokkaiden ilmeiden vaihtuessa röyhkeään lihalliseen ilotteluun, syömiseen ja juopotteluun katsoja ei tunnekaan myötähäpeää vaan myötätuntoa, kiitos huippulahjakkaan Pughin. Herkkä kamarineito Anna (Naomi Ackie) voisi olla Katherinen liittolainen ja uskottu, mutta roolit eivät anna myöden; hän tyytyy peloissaan jatkamaan korsetin kiristystä ja palvelijan rooliaan, muuttuen kirjaimellisesti mykäksi todistajaksi kaiken kauheuden keskellä.
Yhteisön sääntöjä vastaan taistellessaan Katherinen viattomuus katoaa ja julmuus nousee esiin. Lady Macbeth onkin tiukka tarina siitä, mitä pahuus ja nöyryyttäminen ihmiselle tekee, rotupolitiikkaa unohtamatta. Kun Katherine lopulta pääsee valtaan, hänellä ei ole enää sydäntä. Vimmainen elokuva osoittaa, kuinka toisin asiat olisivatkaan voineet olla, jos häntä ja myös mustaa palveluskuntaa olisi kohdeltu ihmisinä.
Mari Lindqvist