Ohjaus: Dominic Cooke
Käsikirjoitus: Ian McEwan, Perustuu McEwanin samannimiseen romaaniin
Pääosissa: Saoirse Ronan, Billy Howle, Anne-Marie Duff, Emily Watson
Kesto: 110 min.
Iso-Britannia, 2017
HÄÄYÖ RANNALLA
Loistelias Ian McEwan on aiemminkin tehnyt elokuvakäsikirjoituksia ja –sovituksia, muttei tätä ennen omista kirjoistaan. Elokuvaversio hienosta Rannalla -teoksesta kiinnostanee siis kirjailijan ihailijoita erityisesti. Vielä kun toiseen elokuvan pääosaan on saatu tämän hetken mielenkiintoisimpiin lahjakkuuksiin kuuluva Saoirse Ronan, tietää että luvassa on taattua laatua. Teatteriohjauksistaan tunnettu Dominic Cooke on sikäli oivallinen ohjaamaan juuri tätä teosta esikoiselokuvanaan, että kirjasta on vaikea kuvitella muuta filmatisointia kuin kamaridraamaa. McEwan käsikirjoittajana on yllättäen tehnyt myös radikaaleja elokuvallisia ratkaisuja, jotka poikkeavat kirjasta; toinen näistä suurimmista onnistuu paremmin kuin jälkimmäinen.
Eletään 1960-luvun alun Englannissa. Florence (Saoirse Ronan) ja Edward (Billy Howle) ovat vastanaineet ja rakastuneet, häämatkalla meren äärellä, Chesil Beachilla. Florence on kunnianhimoinen viulisti, keskiluokkaisen perheen sopivaisuussäännösten ja vaiettujen asioiden keskellä kasvanut, oikeamielisyyteen pyrkivä nuori nainen. Liberaaleja arvoja edustava Edward on äitinsä (Anne-Marie Duff) aivovamman takia alempaan yhteiskuntaluokkaan pudonnut, älykäs historian opiskelija joka haaveilee historiallisten teosten kirjoittamisesta työkseen. Florence klassisen musiikin ystävänä viehättyy Edwardin myötävaikutuksella myös Chuck Berrystä ja muista uudemmista aatteista ja tuulahduksista. Erilaiset taustat tuntuvat vain voimistavan heidän rakkauttaan. Heti alusta asti hotellin virnuilevat tarjoilijapojat tuntuvat pitävän heitä pilkkanaan kuin tietäen nuoren parin kokemattomuuden ja tietynlaisen yhteensopimattomuuden. Kun Florence ja Edward vihdoin pääsevät kaksin, tilanne kuitenkin muuttuu vielä kiusallisemmaksi. Kaikki, mistä on vaiettu ja työnnetty piiloon lävähtää molempien eteen raadollisena. Edessä on kahden haparoivan, mykän nuoren mahdottomalta tuntuva yhteissuoritus, jolta kumpikaan ei tiedä, mitä odottaa. Lopulta päädytään rannalle, välitilaan, josta ei ole paluuta enää yhteen. Väärät sanat, pelot, toiveiden ja odotusten yhteentörmäys hyökyvät päälle. Rannalta ei koskaan syöksytä aaltoihin, meren kuljetettavaksi.
Dominic Cooke ohjaa hienosti näyttelijälähtöistä elokuvaa. Katsoja samaistuu ennen kaikkea epätoivoiseen, tunteiden viemään Edwardiin, jota karhean kömpelö Billy Howle näyttelee oivallisesti ja ihailee toisaalta Edwardin kanssa Saoirse Ronanin Florencen herkän pidättyväistä, kuulasta kauneutta, joka tuntuu koko ajan lipeävän käsistä. Pelot, lapsuuden traumat ja tietämättömyyden tuska tulevat Ronanin pienistä eleistä tuputtamatta esiin. Rannalla (On Chesil Beach, 2017) luottaa katsojan älykkyyteen ja aisteihin. Vastauksia ja syitä yhteentörmäykseen ei tarjoilla eteen, ne saa kukin itse päätellä. Tukahdutetut tunteet, aistillisuus, seksuaalisuuden pelko ja ongelmat, ääneen lausumattomat ajatukset, täyttymätön onni, surumielisyys tuovat mieleen toisistaan kovastikin poikkeavia klassikoita jopa Polanskin Inhosta ja Demyn Cherbourgin sateenvarjoista aina Wong Kar-wain In the Mood For Loveen asti. Sivuosiinkin on saatu loppuun asti harkittua laatua; Emily Watson Florencen thatchermäisenä äitinä edustaa ankeinta englantilaisuutta siinä missä Anne-Marie Duffin aivovaurion saanut äiti inhimillisyyttä kaikessa alastomuudessaan, ihan kirjaimellisestikin.
Elokuvaversio hyvästä kirjasta ei ole silloin turha, jos se tuo tarinaan jotain uutta kulmaa. Rannalla-elokuvassa tätä tuovat muutamat oivallisesti rajatut kuvat ja leikkaukset, sekä nuorten näyttelijöiden kuviin tuoma herkkyys ja tukahdutettu aistillisuus. Florencen turkoosi hame rannalla ja viimeinen, tarkoin harkittu kuva kiinnittyy mielensopukoihin kuin huutomerkki. Elokuva on puhunut ja puhuttanut.
MARI LINDQVIST