Ohjaus: Óliver Laxe
Pääosissa: Sergi López, Bruno Núñez, Richard Bellamy, Stefania Gadda
Kesto: 115 min.
Espanja, Ranska, 2025
LOPUN AJAN REIVIT
Óliver Laxen Sirât-elokuvaa voisi kutsua tajunnanräjäyttäväksi sanan kaikissa merkityksissä. Elokuvan loppupuolella selviää merkityksistä konkreettisin. Jännityselokuva- ja road movie-genreihin jollain lailla laskettava Sirât on vaikeasti analysoitavissa. Pikemminkin se täytyy vain kokea ja tuntea, nähdä ja kuulla. Senkin jälkeen pää on, jos ei räjähtänyt, niin ainakin pyörällä. Vaikka elokuvan tuottajana on toiminut Pedro Almodóvar, almodóvarilaiseksi elokuvaa ei pysty luonnehtimaan. Ainoat elokuvat, joihin Sirâtia voisi tunnelmaltaan verrata ovat Michelangelo Antonionin Punainen erämaa ja Seikkailu. Täysin omanlaisensa Sirât palkittiinkin tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlilla tuomariston palkinnolla sekä erikseen soundtrackistaan.
Luis (Sergi Lopez) on epätoivoinen isä, joka etsii kadonnutta, parikymppistä Mar-tytärtään. Mukanaan hänellä on noin kymmenvuotias poikansa Esteban (Bruno Núñez Arjona). Kaksikko matkustaa pakettiautolla Marokon hiekka-aavikolla suuntanaan reivit, joista toivovat Marin löytyvän. Aika pian he lyöttäytyvät busseilla liikkuviin teknonomadi-porukoihin mukaan. Elämää nähneet hipit katsovat heitä aluksi karsaasti, mutta luottamus rakentuu pikkuhiljaa, puolin ja toisin. Tekno jytisee kanjoneissa ja ihmiset hytkyvät alkukantaisessa transsissa. Jossain vaiheessa Marokon armeija saapuu keskeyttämään reivit kriisitilaan vedoten. On alkamassa kolmas maailmansota. Rähjäinen nomadiryhmä pakenee sotilaita kauemmas autiomaahan, etsien aina vain uusia reivejä. Luis ja Esteban seuraavat mukana.
Luisia näyttelevää Sergi Lopezia lukuun ottamatta muut näyttelijät ovat amatöörejä. Heissä näkyvät elämänjäljet ja se, että osa varmasti esittää hyvin itsensä kaltaista henkilöä. Yhdellä hipeistä on t-paita, jossa on kuva Tod Browningin Freaks (1932) -elokuvasta. Paita kuvastaa hyvin sitä, millaisena ryhmän jäsenet itsensä näkevät: todellisuudesta vieraantuneena, maailmanloppuun asti tanssimaan pyrkivänä, syrjäytyneinä, mutta toisistaan huolehtivana perheenä. Elokuva osoittaa sen, miten ihminen kykenee säilyttämään elämänuskonsa, selviytymään psyykkisesti ja fyysisesti, menetyksistä huolimatta. Toisaalta se läväyttää karusti verkkokalvoille elämän yllätyksellisyyden, väkivallan ja tuhovoiman.
Sirât -elokuvaa on vaikea kuvitella kirjana tai kerrottuna jotenkin muuten kuin elokuvan keinoin. Elokuvan olennainen osa-alue on sen hypnoottinen ja välillä shokeeraava äänimaailma. Sirât on arabiaa ja tarkoittaa tietä tai polkua. Elokuvan voikin nähdä kuvastavan jokaisen ihmisen omaa polkua. Polku voi päättyä hetkellä millä hyvänsä. Siihen asti on vain tanssittava ja nautittava elämästä, käännettävä volyymia vielä vähän isommalle.
Mari Lindqvist