Käsikirjoitus Holly Gent, Vincent Palmo Jr, Michèle Pétin, Laetitia Masson.
Pääosissa Guillaume Marbeck, Zoey Deutch, Aubry Dullin, Matthieu Penchinat
Kesto: 105 min.
Ranska, Yhdysvallat, 2025
NOUVELLE VAGUE- UUDEN AALLON HURMAA
Yhdysvaltalainen ohjaaja Richard Linklater tunnetaan eurooppalaishenkisistä, raikkaista elokuvistaan (Rakkautta ennen-trilogia, Boyhood). Tällä kertaa hän on halunnut tehdä kunnianosoituksen esikuvalleen, elokuvan uuden aallon tärkeimpiin ohjaajiin kuuluvalle ranskalaiselle Jean-Luc Godardille (1930–2022) ja tämän debyyttielokuvalle Viimeiseen hengenvetoon (1960). Elokuvan idea on yksinkertainen. Se kertoo niistä 20 kuvauspäivästä, jolloin elokuvan uusi aalto lähti liikkeelle ja mullisti koko elokuvakerronnan. Vaikka Nouvelle Vagueta voikin kutsua mustavalkoisuudessaan, temppuilevine, nopeine leikkauksineen ja jälkiäänityksineen pastissiksi, siinä näkyy myös Linklaterin kädenjälki ja tyylilleen ominainen hurmaava kepeys ja kauneus. Katsojan, joka ei ole cinefiili, ja jolle uusi aalto ole tuttu elokuvahistoriasta, elokuva saattaa nimienpudotteluineen ja näköiskuvineen jättää alussa ulkopuoliseksi. Onneksi elokuvan rento tunnelma vetää nopeasti mukaansa. Elokuvan syvimmän olemuksen tutkiminen yhden tärkeän klassikon tekemisen kautta on niin kiehtovalla tavalla tehty, että todennäköistä on, että Nouvelle Vague tuo Godardin elokuville myös uusia, nuoria ihailijoita. Sen jälkeen Viimeiseen hengenvetoon-elokuvan katsomiseen voisi kuvitella tulevan pakottavaa tarvetta joko uudelleen tai täysin uutena elokuvaelämyksenä. Käsikirjoituksen elokuvaan ovat tehneet Holly Gent ja Vincent Palmo Jr. Uuden aallon tyyliseksi ranskaksi sen ovat kääntäneet Michèle Pétin ja Laetitia Masson.
Eletään vuotta 1959 Pariisissa. Elokuvakriitikko Jean-Luc Godard (Guillaume Marbeck) haaveilee esikoiselokuvan ohjaamisesta. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluu muun muassa François Truffaut (Adrien Rouyard). jonka debyyttiä 400 kepposta Godard pääsee katsomaan Cannesin elokuvajuhlille, kun hän varastaa työnantajansa, Cahiers du Cinéma-lehden käteiskassasta rahaa. Godard saa houkuteltua nousevat elokuvatähdet Jean Sebergin (Zoey Deutsch) ja Jean-Paul Belmondon (Aubry Dullin) mukaan esikoiselokuvaansa, joka kuvataan ilman lupia tai turhan tarkkoja suunnitelmia tai kunnollista käsikirjoitusta. Kuvaajaksi Godard onnistuu saamaan Raoul Coutardin (Matthieu Penchinat), joka on toiminut sotakuvaajana ja tottunut reagoimaan nopeasti. Pienellä budjetilla työskentelevä Godard rikkoo aikansa kerronnalliset ja tekniset säännöt. Kuvauksissa ja myöhemmin leikkauksessa hän kyseenalaistaa suojaviivasäännöt, jatkuvuuden merkityksen ja improvisoi jatkuvalla syötöllä. Tällä hän aiheuttaa tekijäryhmässä sekä hämmennystä että myös pikkuhiljaa ihailua.
Guillaume Marbeck näyttelee ärsyttävän ailahtelevaa ja omapäistä Godardia uskottavasti. Aubry Dullin on hämmentävän yhdennäköinen ja -oloinen Jean-Paul Belmondo, samoin herkkäkasvoinen Zoey Deutsch vakuuttaa Jean Seberginä. Ennen kaikkea Nouvelle Vague-elokuvan voi nähdä kunnianosoituksena elokuvan tekemiselle; kuvaajan, leikkaajan, käsikirjoittajan, äänityöntekijöiden, näyttelijöiden ja ohjaajan puurtamiselle yhteisen rakkauden hedelmän eteen. Kuin kaikki pelaavat yhteen rennossa ja vapaassa ilmapiirissä, ilman perinteisiä tuotantotapoja, voi syntyä elämää suurempaa taidetta. Linklater tuntuu koko elokuvallaan vihjaavan nykypäivän elokuvantekijöille jotain spontaaniuudesta ja dokumentaarisuudesta tässä rahanahneessa, tekoälyn ja tekniikan mullistamassa maailmassa. Voiko tällaista taidetta syntyä tänä päivänä? Annetaanko sille enää edes mahdollisuuksia?
Mari Lindqvist
