Ohjaus ja käsikirjoitus: Lauri-Matti Parppei
Kuvaus: Mikko Parttimaa
Pääosissa: Samuel Kujala, Anna Rosaliina Kauno, Camille Auer, Kaisa Koskenkorva, Mari Rantasila, Jarkko Pajunen
Kesto: 110 min.
Suomi, 2025
OMAA ÄÄNTÄ ETSIMÄSSÄ
Muusikkona aiemmin tunnetuksi tullut Lauri-Matti Parppei on tehnyt raikkaan ja kokeilevan, pienen budjetin esikoiselokuvan. Raumalle sijoittuva Jossain on valo joka ei sammu kertoo nuorista aikuisista, mielen järkkymisestä ja oman äänen etsimisestä. Elokuva sai ensi-iltansa Cannesin filmifestivaaleilla omaäänisille elokuville tarkoitetussa Acid-sarjassa. Tämä on melkoinen saavutus tuntemattomalle elokuvantekijälle.
Henkisen romahduksen läpikäynyt ammattihuilisti Pauli (Samuel Kujala) palaa lapsuudenkotiinsa Raumalle. Vanhemmat (Mari Rantasila ja Jarkko Pajunen) ottavat poikansa avosylin vastaan, mutta ovat neuvottomia siinä, miten voisivat auttaa tätä kriisissä. Musiikkiliikkeessä Pauli törmää vanhaan koulukaveriinsa Iirikseen (Anna Rosaliina Kauno), joka saa taivuteltua Paulin mukaan taidekollektiiviin. Nuoteista soittava Pauli ei ensin innostu kokeellisesta musiikista, jota soitetaan erilaisilla esineillä, mutta alkaa pikkuhiljaa lämmetä yhteiselle tekemiselle. Suorasanainen Iiris ja tuikea Sini (Camille Auer) sekä porukkaan mukaan tuleva, Pauliin ihastuva Anni (Kaisa Koskenkorva) ovat Paulille toisaalta juuri sopiva sysäys uuteen elämään, mutta toisaalta heissä on vähän liikaa sulateltavaa.
Raumalaistaustainen ohjaaja on tehnyt ylistyslaulun vanhalle kotikaupungilleen. Rauman murre kuulostaa ihan oikealta, kiitos paikallisten näyttelijöiden, ja puutalokaupungin idylli pakahduttaa kauneudellaan. Elokuvan voimakkain elementti on tarinankin takia musiikki. Se soitetaan livenä kaikissa kohtauksissa, mikä on poikkeuksellista elokuvamusiikissa. Kuvaaja Mikko Parttimaa on osallistunut musiikin tekemiseen ja se näkyy kuvakulmissa ja rajauksissa. Kun ollaan painavissa tunnelmissa, kamera tunkeutuu liian lähelle painostamaan ja hengittämään niskaan. Kevyissä kohtauksissa kuvaus leijuu ja liihottaa.
Vaikka elokuvassa käsitellään raskaita aiheita, mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta, sen perusvire on kepeä ja positiivinen, humoristinenkin. Vahva paikallisuus tuo aitoutta ja toisaalta kokeellisuus musiikissa ja kuvailmaisussa pitää katsojan valppaana. Esimerkiksi Annin koira sairastaa ihosairautta, joka saa sen näyttämään kohisevalta kuvavirralta. Koiran ulkoista olemusta ei selitetä mitenkään, se on vain yksi kummallisuus kummallisessa elämänmenossa Raumalla.
Näyttelijäohjaus on tehty taiten ja hienovireisesti. Mari Rantasila keski-ikäisenä, ylihuolehtivana äitinä on hyvinkin tutunoloinen, kaikessa avuttomuudessaan. Kaunon tulkitsema määrätietoinen, Paulia lempeästi potkiva Iiris vakuuttaa. Kun Iiris huomaa oman luovuutensa arvon ja vaatii sille kunnioitusta, ollaan elokuvan tarinan ytimessä.
Jossain on valo joka ei sammu (2025) kertoo ennen kaikkea ystävyydestä ja yhdessä tekemisestä. Elokuvassa se kerrotaan äänien kautta, omaäänisyyttä unohtamatta. Kun yhteinen sävel löytyy, elämä voi virrata kevyemmin eteenpäin. Elokuvan sanomalla onkin tässä ajassa erityistä painoarvoa. Tällaisia elokuvia on ehdottomasti tuettava jatkossakin.
Mari Lindqvist